täydellistä

2 viikkoa on nyt takana tätä paratiisia. Yhtään en Suomeen kaipaa, mutta ensimmäiset koti-ikävä oireet koin toissapäivänä. Omaa kaunista koiraa - Zujoa - on todella paha ikävä, varsinkin kun tiedän että raukka vauva odottelee mua kotiin. Sitten tietysti perhettä ja ystäviä kaipaa, mutta ihmeen vähän kuitenkin. Täällä ihmiset ovat täysin erilaisia kuin Suomessa. Kadulla tulee keskimäärin joka päivä joku juttelemaan rennosti, bussissa on suorastaan outoa jos vierustoverille ei jutella, hymy ainakin pitää vaihtaa. Koulukaverit ovat aivan huippuja, ainut vaan että suhteellisen pieni osa oppilaista viettää yhtä pitkän jakson täällä kuin minä, eli sen 9kk. Nyt lauantaina lähtee kolme kaveria, Fernando, Daniell ja Philipp kotimaihinsa... Ei oo kiva kun joutuu Suomen kavereiden lisäksi ikävöimään näitä heppuja.
Tänään suunnitelmissa koulupäivän vaihtaminen aktiviteettiin, eli suuntana kauniit vesiputoukset! :) Huomenna mennään noin 20 ihmisen kanssa cheesecake factoryyn syömään ja itkemään Philippin lähtöä. Viikonloppuna rantaa ja saarenkiertoa - sekä surffausta! Tuntuu että joka päivä on koko ajan ohjelmaa, aikaa nukkumiseen eikä muuhunkaan epäoleelliseen jää aikaa ollenkaan. Mutta toisaalta se on juuri mukavaa, tuntuu että on saanu paljon aikaseksi kun joka päivä on kotona 10-12 maissa illalla.
Viime viikon perjantaina oltiin kaveriporukan kanssa Waikikin playbar clubilla, oli hieman erilainen meininki kuin Suomessa.. Tanssilattialla oli ainoastaan pareja "tanssimassa" eli pikemminkin harrastamassa seksiä vaatteet päällä. Musiikki ei ollut oikeen kehumisen arvoista, mutta onneksi meillä oli mukava ilta, etenkin alku ja loppu. Beforepartyt asuntolassa, jossa porukalla vaan juteltiin, naurettiin ja juoruttiin. Kotiin tullessa kello oli noin 3 tai 4am ja oltiin Susin kanssa niin väsyneitä että hihiteltiin vaan kahden huoneen yhdistävässä pikku eteisessä ja näpsittiin kuvia. Illan miinuksena kallis taksi, n. 50$ sekä sisäänpääsy clubille 15$. Onneksi meitä oli kolme jakamassa taksin - minä, Susi ja Hanna. Elämä täällä saarella ei ole halpaa.
Lauantaina ei jääty sänkyyn nukkumaan, vaan kömmittiin 10 maissa ulos ja snorklaamaan Hanauma Bayhin. Oli kyllä upea kokemus, sitä rantaa ei voi Havaijin lomalla missata! Ensiksi jouduttiin katsomaan 5min kestävä opetusvideo, muttei jouduttu onneksi maksamaan 7,5$ niin kuin turistit joutuvat, kiitos opiskelijakortin. Lopulta löntysteltiin alas viitisen minuuttia, samalla kuin jotkut turistit vierivät sen bussin kyydissä. Alhaalla leiryidittiin (onpa vaikea sana) ja lähettiin Hannan kanssa snorklaamaan ja tutkimaan kauniita koralleja ja jättikokoisia kaloja Susin jäädessä rantavahdiksi, koska oli unohtanut ostaa snorkkelin. Pakko myöntää, että aluksi ne isot ja värikkäät kalat pelottivat, mutta sitten niihin tottui. Niistä huomasi selvästi, että jotkut niitä ruokkivat, koska ne olivat niin tavattoman kesyjä. Ei pelänneet yhtään vaikka yrittikin välillä huitoa niitä pois tieltä. Todella upea päivä jälleen, vaikka nukahdinkin taas kerran rannalle ja poltin itseni. Tämän takia yöuneni laatu heikkeni jopa kolmeksi-neljäksi yöksi.
Iltapäivällä väsyneenä ja palaneena köröteltiin bussilla kotiin, jossa olikin jo vieraita meitä odottamassa. Oltiin unohdettu kokonaan barbeque iltamme ja äkkiä vaihdettiin kuivat vaatteet päälle ja vähän siistittiin itseämme ja mentiin suolaisina vieraiden eteen hymyilemään. Yllätyksemme siellä oli myös kaksi muuta oppilasta meidän koulusta - Fernando ja Jean. Meille katettiin oma "lastenpöytä" ja sitten syötiin ja rupateltiin. Ruoka oli ihanaa ja seurakin okei, vaikka pitikin melkein jokainen lause sanoa hitaasti ja useaan kertaan, että jätkätkin sen ymmärtäisivät :D Salaa kuitenkin toivottiin Susin kanssa koko ajan vieraiden lähtöä kun oltiin niin uupuneita edellisen illan valvomisen ja tietysti snorklaamisen seurauksena. Lopulta toiveemme toteutui ja saimme rauhan taloon - uni tuli nopeasti vaikka yöllä heräilinkin auringon polttamien takia.
Sunnuntaina tehtiin vastavierailu toiseen perheeseen ja katseltiin purilaiset kädessä Fernandon, Susin ja Jeanin kanssa heidän perheen parvekkeelta upeaa laskevaa aurinkoa, joka hiljalleen hiipui Diamond Headin ja Waikikin, kuin myös Down townin rakennusten taakse. Sinne täytyy päästä kyllä uudestaan painavan kamerani kanssa!
Nyt vesiputouksille, raahaan jopa kamerani mukaan joten kuviakin on odotettavissa! :)

Switching to finnish

Nyt on jo ensimmäinen Havaijilainen viikonloppu takana. Jet lag alkaa pikku hiljaa olla ohi ja pääsee tosissaan nauttimaan tästä paratiisista! :)
Kaikennäköistä on ehtinyt tapahtua näiden ensimmäisten viiden päivän aikana. Ensimmäiseksi oli perheen vaihto, koska ensimmäinen perheeni oli sottainen ja siellä ei ollut ruokaa, eikä toista oppilastakaan. Varsinkin suomalaiselle tuo likaisuus oli hurja shokki. Onneksi koulunväki järkkäs nopeasti uuden perheen ja oli hirveen ymmärtäväisiä asian suhteen. Joten nyt asun uudessa perheessä, joka on edellistä aika paljon kauempana koulusta, mutta tämä tuntuu olevan juuri täydellinen perhe, juuri minulle. Talo on laaksossa, joten täällä tulee pimeä aikasemmin, eikä ole niin tukahduttavan kuuma koko ajan. Asunto on suuri, täällä on varmaankin noin viisi makuuhuonetta, joista kaksi on käytössä meillä oppilailla. Huonekaverinani on saksalainen 29-vuotias Bernadette ja viereisessä huoneessa asuu myöskin saksalainen Susanne ja japanilainen Hidemi. Näillä on täällä oma puutarha rinteessä, joten saamme aina tuoreita banaaneja, passion hedelmiä, mangoja, avokadoja, papajoita, star fruitseja ja kurpitsoja esim aamupalaksi. Hostisä, Randy,  tekee aina smoothiet meille ja äiti, Lori, ajeluttaa meitä ympäri saarta. Aivan ihanaa! :)
Koulussa kaksi ensimmäistä päivää - torstai ja perjantai - oli vain koulun esittelyä ja perjantai iltana oli barbeque ilta army beachilla, joka on osa Waikiki beachia. Siellä tutustuttiin muihin oppilaisiin ja meille grillattiin hampurilaisia, jotka eivät tosin olleet kovinkaan maukkaita :D Seitsemältä alko sitten ilotulitukset, jotka on joka perjantai samaan aikaan ja ne ammutaan aivan army beachin vierestä, joten meillä oli hienot näkymät! Aivan uskomatonta että täällä ammutaan niin hienot ilotulitukset joka viikko.
Lauantaina Lori halusi näyttää meille paikalliset garage salet, joten herättiin aikasin aamulla ja suunnattiin lähikaduille jo ennen seitsemää. Ajeltiin ja kierettiin etsimässä kirkkaita lappuja tolpista ja sitten yritettiin löytää perille, miten hauska paikallinen tapa! Naureskeltiin ja bongailtiin kylttejä ja tuloksena löydettiin vain yksi garage sale, joka oli auki. Seuraavaksi Lori tiputti meidät pois Waikikilla ja päästiin seuraamaan floral paradea, joka on järjestetty joka vuosi toisen maailman sodan jälkeen. Paraati kesti noin tunnin ja ohitsemme meni kaiken maailman erilaiset teinimissit, aikuismissit, lapsimissit ja Oahu missit sekä erilaiset firmat ja koulut ja armeijan osastot. Paraati oli kyllä hieno kokemus, ja kamera kävi koko ajan! Kadun reunat oli täynnä ihmisiä istumassa vilteillään ja autoliikenne oli suljettu Kalakaua avenuelta, jolla siis paraati tapahtui, ja joka on Waikikin pääkatu.
Paraatin jälkeen suunnattiin tyttöporukalla Diamond headille, joka on suht korkea vanha kraateri aivan Waikikin vieressä. En ole oikeastaan patikoija ihmisiä, joten vaellus oli aika rankka kun oli koko ajan nousua ja rappusia, mutta onneksi oli aina välillä myös näköalatasanteita millä sitten levättiin ja otettiin kuvia. Näkymä oli kuitenkin kaiken hikoilun ja lihaskipujen arvoinen, parempaa kuvaa Waikikista ei saa! Turistejakaan ei ollut paljon koska meidän patikkaintoilija, Bernadette, halusi lähteä heti paraatin jälkeen jolloin oli päivän kuuminta. Hyvä puoli Diamond headissa oli myös se, ettei se maksanut kuin dollarin patikoida ylös, täällä kun joutuu maksamaan aivan kaikesta. Kaikki on myös todella kallista täällä, etenkin Waikikin alueella, koska siellä on kaikki turistit omassa Waikiki kuplassaan - kalliissa semmosessa.
Sunnuntaina Lori jälleen kyseli että mitä haluaisimme tehdä ja valitsimme rentouttavan rantapäivän. Lori ajoi meidät noin tunnin ajomatkan päässä olevalle Lanikai beachille, joka on valittu maailman kauneimmaksi beachiksi - ja se todella oli jotain! Ihanan pehmeää hiekkarantaa kilometrikaupalla, palmuja ja sopivan tyyni vesi. Aivan ihanat pari tuntia vietettiin vain loikoillen ja rentoutuen, jet lagista palautuen. Tosin iho paloi jälleen kerran, mutta ehkä se kohta tottuu tähän paahteeseen. Loikoilun jälkeen jatkettiin saaren kiertoa ja käytiin mm. Palilla, jossa käytiin muinainen sota Havaijilaisten välillä, jossa toinen armeija työnsi vastustajansa rotkon yli.
Tosiaan, miten upea viikonloppu täynnä ohjelmaa! Ja tänään - maanantaina - oli ensimmäinen koulupäiväkin. Mulla oli vain kolmeoppituntia, ja katsottiin vain yksi dokumentti, jossa jenkkiläinen mies syö 30 päivän ajan ainoastaan mäkkiruokaa, kolme kertaa päivässä: aamupalaksi, lounaaksi ja illalliseksi. Sen jälkeen meni kyllä ruokahalut, saa nähdä millon taas pystyn syömään mäkkiruokaa! Ens viikolla mennään Susannen kanssa varmaankin ekalle surffitunnille, huomenna kierrellään ja vertaillaan hintoja. Oon niin innoissani surffauksesta, se on varmaan ihanaa, niinkuin kaikki täällä maanpäällisessä taivaassa! :)
Tässä vielä hieman kuvia täältä:

Kalakaua avenue

floral parade

floral parade

paraatin hula auto

Waikiki diamond headilta

Hidemi, Susanne, minä ja Bernadette Diamond Headilla

Lanikai beach

Day after tomorrow --> Aloha!

So I'll finally leavy on wednesday, day after tomorrow. I started to pack yesterday. It feels I have so much to do and still I'm sitting in front of my beautiful Imac.
Today I went to my school to say good bye to my friends, it felt a bit stange, there where no tears and nothing... I couldnt understand that it will be the whole new summer when we shall meet again, and neither could them. We just smiled and hugged and wished great years to each others. It seems that we dont know how to say good bye, or at least I didn't find that situation pleasent at all.
I have already bought presents to my hostfamily: fiskars scissors, Marimekko's platter, Pentikki's dish, painhook(?) and two Marimekko's potholders. I wish they will enjoy those!

Few more days before the take off

I had my last workday today. I feel a bit empty inside. Some sort of melacholy has taken over me. Seriously Im going there, Im leaving everything familiar behind me and heading to the unknown. How this all finally hit me?
It was my last minutes of the last workday in the drugstore of Hollola. One co-mate comes to me and takes my place and wishes me a fantastic journey. I leave my comfortable chair and go by the reception spots. Two pharmacist goes by and I say goodbye, the other one turns and ask if I'll head for home now. The other laughs a bit and urge me to look over my shoulder. I do as she said and I see something really astonishing: almost all of my workmates are in a semicircle and in the middle of them is a small present for me. I seriously didn't expect anything like that... I just thought that I'm gonna empty my closet and go home. But they obviously had other plans for me. So the head dispenser gives me my reference (a great one) and we chat something sweet, and I'm in front of everyone. My face has turned totally red and im so overwhelmed. Such a nice bunch of great workmates. I feel a bit awkward and I wanna just escape to my closet :D I hug with everyone and say something nice. They wish me a great Hawaii exploration and admits that they envy me a lot. Finally I sort my self out of that situation and head for the closets. Luckily I had bought three big applepies and vanilla sauce for them all.
By the closets I open my present: a big, blue beach ball, three candy bars (which have palm trees in their packet) and a big tube of vichy sun cream. They really had had their heart with that gift and thought about Hawaii. The card was so moving also, there was few words in Hawaiian language and everyones signature.
Now I'm ready for Hawaii, my work in Finland is done by now at least.


Btw, few weeks ago one woman from abroad came to our store. She spoke english and asked something about strappings. My co-workers couldnt help her because of lack of their english skills. So I went there and solved the situation. After a short while the woman comes to my cashier spot and buys some strappings and other stuffs for her dog. I ask if this is her first time in Finland. She says yes and that she moved here with her dog, and she wanna learn some finnish. Im a bit surprised and ask if she is from states. She admits and I say brightly that I'm going to Hawaii for 9 months after few weeks. She responds: Oh, my parents live in Hawaii and I have grown up in there, it's marvellous place and this is the best time to go there.
How can you bump into Hawaiian in a small town called Hollola? This had to had something to do with destiny. And at home I found the family info -envelope at the very same day, which I write about earlier.

family, sweet family

After the best workday so far, I got the best envelope so far! Ef sent me some info  about my family. I'll live in Niu Valley. I looked the location from google maps and it seems that Diamond head is between my home and waikiki beach :) My host mum is Aiona (quite similar to my name) and her husand has passed away several years ago and now she lives with her grown up daughter.
Im so so so excited right now, it is so close! My dream is coming true soon.

1-0

This workday was the worst ever! So far I have unpacked all the plastic boxes and only few times someone have unpacked the other half (the are two big companies - oriola and tamro - who from we get drugs every day). At the very first week in my new job, I just did what they told me to do. I hated it, but I did it. After unpacking - which takes about 3-7 hours depending on a day - I was able to do something else, like collecting drugs to the pharmacists or be the cashier. In the midle of my second week I heard that they have alternate shift for unpacking, because no one can stand it longer than few days (except I just had standed)! Boxes are pretty heavy, numbers are so similars as if the drugs packages. You have to separate the medicines from the big plastic box, collect the right number of each drug, read the barcode and finally sort them to the right table, then someone comes to collect them from the table. That sounds so simple when I put it like that, and that's partially correct, because that does not require any brain, there is no challenges for me... BOARING! It's actually pretty embarrassing to yawn all the time :D So coming back to my story, at the end of the secong week I finally cathered my courage to ask someone to take the other half - Tamro. And remarkably my co-worker said yes. I was glad! :) Next day I repeated my discreet line to the other workmate and received another delightful yes.
Accordingly my third week begun and I was positive, now I wouldnt stand that fking unpacking all the time, I had got my strenght and dignity back. At monday there was loose boxes and I was in good mood, so I unpacked all the cases pretty quickly and worked as the cashier for many hours. We just laughed and had fun with my cashier-mentor called Sveta. Some of the customers wasnt so pleased with our not so gentile behavior, but the bulk got their own piece from our good mood.
So finally coming back to today, its still my third week and its tuesday - the worst day of the week because at tuesday there comes doubly more boxes than usually. I was unpacking the first part - Oriola - and asked from one anonymous workmate, whose name was put on the list in the unpacking sector, if she could take the other half. After a short moment she muttered the aswer: let's see, I have so much to do and my workday ends already at 3.00pm and I have the billing to do today, it depends how fast you'll unpack Oriolas drugs. I was pretty confident, I'll just take Oriola down fast and then I could trifle with the cash machine with Sveta. There was aproximitely 20+ big plastic boxes plus 5 cardboard boxes and I solved those under two hours! That must be the new world record! :D So I hurried to the anonymous and told that now its your turn. She slowly shaked her head and said: I have the billing to do, I have no time, you have to unpack the Tamro also. I was so fking furious! I walked back to my place and stomped. I begin with the Tamro. After a while some other workmate comes to me and asks if I will do the unpack during the whole week. I say that I dont know, it seems to be so because everyone appears to avoid this job and makes up excuses to slide out of it. That workmate looks a little amazed because normally summer helpers just do what they are told to without any complain, and then she goes away. The anonymous hears my comment and comes to me: I didnt mean that with any offence, every summer assistants we have had, had done the unpacking during their whole period. I just squint my eyes and take my fight mask on me and answer: still we are human beings, and no one is able to stand this for a month. She replies: still every summer assistants do the unpacking, we had one boy in this Summer and he did the unpacking every day of his period which lasted one month. I bite my teeths and just say: let's see about that... I decide to do something about it, maybe the others may have swallowed this shit, but im not like them. So I go to have some lunch. Maybe that would clear my thoughts and give me a great plan to achieve my freedom. While I'm eating one of the two head dispensers comes to the same table. She smiles at me and says: tomorrow will be your last day alone at the unpacking point, then new month begins and you'll get some help and break from unloading. I smile back and yell: great! I feel so good that I almost fly back to the boxes, which have turned so much lighter and more lovely. Soon the anonymous goes past me and I scream with an evil smirk: Hey, the head dispenser said that I dont have to do this all by myself, so next week when you and I'll have the same unload shift, you could do all the boxes. She only bends in half to me, nods and says faintly: yea, okay.
Finally the battle between stubborn spirits and strong characters are over. I got some action to the lazy anonymous who always dozes around people, examines her nails or just gazes at the same screen catch for minutes. I feel great, I might be the bad loser but I definitely do know how to savor from a great victory! Waiting for the next round...

Still waiting the takeoff

So I have still full 23 days to go. Luckily I got the position from a drug store near by my home, that gives me something else to spin around in my head. I have to get up early every morning, because my working hours are from 7am till 15pm. I have nice co-workers, so they really make my days! It's nice to spend coffee breaks with them :) Although I enjoy myself at work, I'm always so exhausted after work that I just have enough energy to curl up on the sofa or watch some american soap on my gorgeous iMac without any subtitles.